Tuesday, August 18, 2020

Tavoitteeksi pelin julkaiseminen



Hiljaiseloa joitakin vuosia viettänyt Runo&Peli-hanke on herätelty uudelleen eloon. Viime vuoden lopulla tiimimme – minä, Mikael ja Kristian – kokoontui Jyväskylän Kirjailijatalolla ja juhlallisesti päätti ottaa tavoitteekseen Runo&Pelin viimeistelyn julkaisukelpoiseksi. 

Tuntuu siltä, että pelin ”unohtaminen” joksikin aikaa – vaikka ei sitä kyllä täysin unohdettu, itse asiassa silloin tällöin on tullut kaivettua työversio esiin ja pelailtuakin  – on tehnyt hyvää sen kehittämiselle. Etäisyyden ottaminen auttaa näkemään kokonaisuuden paremmin, tässäkin. 


Niin sääntöihin kuin pelimekaniikkaan on nyt tehty parannuksia ja sanastoakin on suunniteltu aiempaa tavoitteellisemmin. Pelitestaus viitoittaa tietä projektin edetessä: on tärkeää saada kokemuksia ja palautetta mahdollisimman monenlaisilta pelaajilta.


Keväällä suunnittelimme jo isompia avauksia, kokonaisen päivän tai mahdollisesti jopa viikonlopun kestävien pelitestaustapahtumien järjestämisiä. Mutta sitten tuli sama seinä vastaan kuin niin monella muullakin iloisella asialla kuluneena vuotena 2020: korona. Tapaamisia on pitänyt perua, asioita jättää tekemättä.


Vaikka projekti ei olekaan kevään ja kesän aikana edennyt siten kuin ajattelimme, tuntuu se nyt kuitenkin tärkeämmältä kuin koskaan. Lautapelin suunnitteleminen silloin, kun kokoontumisia rajoitetaan, turvavälejä korostetaan, pinnat desinfioidaan ja inhimillinen kosketus kielletään, melkein hengittäminenkin – se antaa lohtua ja toivoa: tilanne ei voi kestää ikuisesti, ja jonakin päivänä taas kokoonnumme ystävien kanssa nauramaan ja viihtymään yhteisen pöydän ääreen. 


Silloin Runo&Peli nostetaan laatikostaan ja viisisataa sanalaattaa levitetään pöydälle. Niitä tekee mieli hypistellä: kun ottaa käteensä yksittäisen sanan, sulkee kämmeneensä kokonaisen maailman. Tuntuu tärkeältä koskettaa samoja asioita kuin muutkin pöydän ympärille kokoontuneet, tuntuu tärkeältä hengittää samaa ilmaa ja antaa molekyylien virrata – olla yhdessä. 


Ja sitten pelataan.


Tuesday, January 14, 2014

Toimintakortit ja pelimekaniikka

Runopelissä ideaali pelaajien lukumäärä lienee kolme tai neljä - toki kahdellakin henkilöllä se toimii. Jos ideana on pelata muutosvaihetta toimintakorttien loppumiseen saakka, jolloin pelikin loppuu, niin  järkevää on määritellä pakan koko sellaiseksi, että jokaiselle tulee yhtä paljon pelivuoroja.

Helpoin ratkaisu on 36 kortin pakka - se on jaollinen niin kolmella kuin neljälläkin. Kymmenisen vuoroa (siis 9 neljällä pelaajalla ja 12 kolmella)on myös aika hyvä pelin toimivuuden kannalta. Runo ehtii kehittyä pitkälle - ja toisaalta erään kuluva aika pysyy kohtuullisena.

* * *

Korttien määrää oleellisempi seikka on kuitenkin niiden laatu. Tähän mennessä testipeleissä on käytetty seuraavanlaisia kortteja:


  • lisää sana
  • poista sana
  • korvaa sana
  • siirrä sana
  • muuta/lisää pääte


Lisää-kortteja on ollut eniten, poista-kortteja toiseksi eniten. Korvaa-korttia on ollut vähiten, ainoastaan kaksi. Peleissä on tuntunut siltä, että lisää kortteja voisi olla enemmänkin - ja toisaalta tilausta olisi erikoiskorteille, joiden painoarvo olisi voimakkaampi.

Seuraavia testipelejä varten pakka onkin nyt muokattu seuraavanlaiseksi:


  • 13 x lisää sana
  • 9 x poista sana
  • 5 x muuta/lisää pääte
  • 4 x siirrä sana
  • 2 x korvaa sana
  • 1 x siirrä rivi
  • 1 x lisää kaksi sanaa
  • 1 x poista sana ja lisää sana


Jos uudet kortit muuttavat liikaa pelin luonnetta, niistä voi toki luopua. Mutta kokeilla pitää: esimerkiksi kokonaisen rivin siirtäminen on jännittävä mahdollisuus - ja kahden sanan lisäyksellä voi luoda aivan uuden asiakokonaisuuden, jonka seuraava pelaaja voi poistaa omalla vuorollaan vain osittain. "poista sana ja lisää sana"- kortti on samantyylinen kuin korvaa-kortti, mutta huomattavasti väkevämpi, sillä sanaa ei tarvitse lisätä samaan kohtaan mistä edellisen poistaa (kuten korvaa-kortissa).

* * *

Toimintakortti-pakkaan liittyy pari pelimekaniikan kannalta tärkeää kysymystä. Ensinnäkin, on todennäköistä, että pelaajat panttaavat vahvimpia korttejaan pelin loppuvaiheessa. Silloin tavallaan viimeistä kierrosta ennen jokainen voi melko hyvin päätellä, mitä kortteja muut todennäköisesti aikovat pelata.

Mutta päättelyyn on edellytyksiä vain siinä tapauksessa, jos pakka on aina sama.

Toinen vaihtoehto olisi tehdä toimintakorttien pakasta suurempi - osa korteista jätettäisiinkin aina pelistä pois. Tällöin jokainen pelikierros olisi muutosvaiheessa aina hieman eri tavalla painottunut - kenties mukaan sattuisi hyvin vähän poista-kortteja tai ehkä ei ainuttakaan "erikoiskorttia".

Vaarana tietysti olisi se, että pelimekaniikka on jokseenkin hienoviritteistä: jos esimerkiksi lisää-korttien suhteellinen määrä pienenee, vaarana on pelin kuihtuminen. Muutosvaiheen alkaessa sanoja on rajallinen määrä pöydällä, ja tavoitteita on hyvin vaikea saavuttaa ensisijaisesti poista-kortteja käyttämällä.

* * *

Toinen tärkeä seikka on pääte-korttien määrä ja luonne. Jotta nuo "muuta/lisää pääte"-kortit toimivat osana peliä moitteettomasti, sanaston on oltava sellaista, että siihen voidaan päätteitä lisäillä. Ja koska  pöydällä esillä olevien päätteiden määrä on rajallinen, järkevää ehkä olisi sopia niin, että aina kun päätteitä sanoista poistetaan, ne siirretään takaisin pöydälle uudelleen käytettäviksi. Sama käytäntö myös silloin, kun poistetaan kokonaisia sanoja: poistettuja sanoja ei voi enää käyttää, mutta päätteet menisivät kiertoon.

Tämä tietenkin mahdollistaa myös taktikoinnin: erityisesti "poista sana ja lisää sana"-kortilla voisi ensin poistaa sanan, josta tarvitsisi itse päätteen, ja sitten käyttää tuon päätteen sanaan, jonka lisää pöydälle. - Poikkeustapaus, mutta rikastuttaisi ehkä pelin luonnetta ja strategisia mahdollisuuksia.

* * *

Ja vielä: tähän mennessä on ollut pelikäytäntönä, että aina kun käyttää "lisää sana"- tai "korvaa sana"-kortin, saa nostaa itselleen yhden sanalaatan lisää. Silloin kun omat sanat ovat huonoja, tämä on kannustanut rohkeasti lisäämään sanoja, jotta sanasto vaihtuisi. Ongelmana silloin on se, että tulee ensin ikään kuin laitettua syntyvän runon kannalta melko yhdentekeviä sanoja tekstiin - ja sitten kun on vihdoin saanut parempia sanoja, ei olekaan enää "lisää sana"-kortteja.

Sujuvampi ja myös selkeämpi sääntö voisikin olla sellainen, että jokaisella muutosvaiheen pelivuorollaan pelaaja nostaa yhden uuden sanalaatan - riippumatta siitä, minkälaisen toimintakortin hän pelaa. Näin hallussa oleva sanasto elää koko ajan - samoin toivo siitä, että seuraava kierros tuo vielä jonkin ratkaisevan lisän.

Friday, January 10, 2014

Tavoitekortit + 10

Kymmenen lisäehdotusta tavoitekorttien täydennykseksi:
  • nuoruus
  • ero
  • aave
  • dieetti
  • maanantai
  • jumalanpalvelus
  • doping
  • presidentti
  • lemmenjuoma
  • voittomaali

Monday, January 6, 2014

Sanojen taivutus: päätteet

Eräs sanastoon liittyvistä vielä ratkaisemattomista ongelmista on sanojen muoto. Kun sanoja taivutetaan suomen kielessä, ei päätteitä voikaan lisätä noin vaan sanan perusmuotoon. 

Verbejä sanastoon ei kannata laittaa perusmuodoissa kovin paljon, sillä nähdä, itkeä, olla, varastaa jne. ovat taivutusta ajatellen lähes hyödyttömiä. Toki on monia verbejä, jotka ovat perusmuodossaan myös yksikön kolmannessa persoonassa: antaa, ottaa, varastaa.

Järkevää on valita sellainen verbivartalo, johon voi lisätä mahdollisimman hyvin persoonapäätteitä. Monissa verbeissä käskymuoto onkin hyvä lähtökohta, koska siitä onnistuu yleensä ainakin preesensin myönteiset muodot. Esimerkiksi katsoa - katso: 

katso + n, katso + t, katso + o, katso + mme, katso + tte, katso + vat

Ja jos käytössä on myös monikon tunnus i sekä kieltosanat en, et, ei, emme, ette, eivät, niin katso-verbistä pystyy muodostamaan kielteisen preesensin (en katso, et katso jne) ja myönteisen imperfektin (katso + i + n, katso + i + t jne.)

On kuitenkin huomioitava, että yksikön kolmatta persoonaa ei voi muodostaa o-päätteellä esimerkiksi sanasta istua (istu + u). Siksi tuo o vaatii rinnalleen muutkin vokaalit, jolloin verbipäätteitä olisi 20. 

Kaikkia muotoja ei välttämättä runopelissä tarvitse: kunhan ensin on saatu aikaiseksi alustava päätelista, voidaan tarpeettomilta tuntuvista luopua.


* * *

Tarpeellisia sijamuotojen päätteitä kannattanee myös pohtia ensin jollakin helpolla sanalla, sitten vasta miettiä ongelmia: 

  • nominatiivi: valo, valo + t
  • genetiivi:  valo + n, valo + j + en
  • partitiivi: valo + a, valo + j + a
  • translatiivi: valo + ksi, valo + i + ksi (valo + kse + ni)
  • essiivi: valo + na, valo + i + na
  • inessiivi: valo + ssa, valo + i + ssa
  • elatiivi: valo + sta, valo + i + sta
  • illatiivi: valo + on, valo + i + h + in
  • adessiivi: valo + lla, valo + i + lla
  • ablatiivi: valo + lta, valo + i + lta
  • allatiivi: valo + lle, valo + i + lle
  • abessiivi: valo + tta, valo + i + tta
  • komitatiivi: valo + i + ne
  • instruktiivi: valo + in
Kun lisää monissa sanoissa tarpeelliset ä-loput, partitiiviin ta/tä, illatiivin on-päätteen rinnakkaismuodot, sijamuotoihin tarvitaan vähintään 30 tunnusta ja päätettä:
  • t, i, j, h
  • n
  • a, ä, ta, tä
  • ksi, kse
  • na, nä
  • ssa, ssä
  • sta, stä
  • an, en, in, on, un, yn, än, ön
  • lla, llä
  • lle
  • tta, ttä
  • ne
Lisäksi olisi hyvä olla joitakin johtimia sekä välimerkkejä, esimerkiksi:

  • ton,  tön 
  • mpi 
  • ,
  •  ?  
  •  
  • :   
  •  
  • ko, kö 
  • nen
Kaikki nämä ryhmät yhteensä laskettuna päätteitä ja muita lisiä on yhteensä noin 60. Lista näyttää kokonaisuudeltaan nyt tällaiselta:

  • a
  • an
  • e
  • ei
  • eivät
  • emme
  • en
  • ette
  • h
  • i
  • in
  • j
  • ko
  • kse
  • ksi
  • lla
  • lle
  • lta
  • ltä
  • llä
  • mme
  • n
  • na
  • ne
  • nen
  • ni
  • o
  • on
  • s
  • ssa
  • ssä
  • sta
  • stä
  • t
  • ta
  • ton
  • tta
  • ttä
  • tön
  • u
  • un
  • y
  • yn
  • ä
  • än
  • ö
  • ön
  • ,
  • ?
  • !
  • : 
  • -
Ehkä liikaa. Silti on vaikea suoraan sanoa, mikä on turha. Ja lisätäkin pitäisi joitakin yksittäisiä kirjaimia, joita luultavimmin saatetaan käyttää pariin kolmeenkin kertaan: a, e, i, ä, n, t. Pilkkujakin voisi olla pari, samoin yhdysviivoja. 

Päivitän päätelistan runopeliin edellä kuvatuksi. Vain testaamalla selviää, millainen päätteiden joukko on toimivin. 




Friday, January 3, 2014

Itsemurhaviesti

Vaikka runopelissä ei välttämättä tarvitse nimetä ketään voittajaksi,  on silti tulos joskus ilmeinen. Näin kävi yhdessä pelissä joululomavierailulla Helsingissä. Kahdelle muulle pelaajalle pelikerta oli ensimmäinen. Siitä huolimatta - tai ehkäpä juuri sen takia - lopputuloksena oli jokseenkin valmiilta runolta vaikuttava teksti:



Toisella ensikertalaisista oli tavoitekorttina itsemurhaviesti. Se sopii tähän niin hyvin, että en ryhdy muistelemaan omaani. Tulenkantajat-sanastokin on poikkeuksellisen hyvin edustettuna, mikä luo tyylillistä yhteneväisyyttä ja kohtalonomaisuutta. Runon loppu on koskettava: aukeaa alaston murherinta

Siihen ei ole enää mitään lisättävää.

Thursday, January 2, 2014

Verikyynel

Ihmiskehon nesteistä ja eritteistä vahvimmat perinteet runouden kuvastossa on verellä ja kyynelillä. 

Kyyneleet paljastavat tunteita, jotka muuten eivät näy ulospäin. Ne on kuitenkin osattava tulkita oikein, sillä on olemassa kyyneleitä kivulle, surulle, ilolle, nöyryytykselle ja jopa raivolle. Veri taas on elämän peruselementti, jonka kautta pyhitetään niin sukulaissuhteet kuin  kuuliaisuus omalle heimolle ja isänmaalle. Veri virtaa kiihkeämmin rakkaudesta, vihasta, intohimosta ja rohkeudesta. Veri on korkein uhri, jonka ihminen voi antaa. Tai jumala.

Vielä väkevämpi kuva on näiden liitto: kun Zeus antaa oman poikansa Sarpedonin kuolla Troijan sodassa, hänen kerrotaan vuodattavan verikyyneliä. Termin painon melkein tuntee ottaessaan sanalaatan käteensä. Yhdyssanan muodostaa kaksi äärimmilleen ladattua ikivanhaa sanaa, perua suomen kielemme alkuhämäristä, jonne kielitieteilijöidenkään katse ei yllä.

* * *    

Runopelissä (tälle pitäisi ehdottomasti keksiä pian nimi!) huomaa, kuinka merkityksellisiksi yksittäiset sanat kasvavat. Vaikka viime testipelissä verikyynel-sana esiintyikin, en itse ole onnistunut saamaan sitä kertaakaan. Odotan innolla ensimmäistä kertaa ja pelkään myös. Miten niin suuren sanan voi sijoittaa pelipöydälle?

Vaarana onkin, että verikyynel luo liikaa merkityksiä syntyvään runoon.  Viime pelissä sana poistettiinkin melkein heti, kun se oli tekstiin lisätty. 

Mutta sanastoa rakennettaessa verikyyneltä tuskin voi ohittaa. Tulenkantajista Elina Vaara käyttää sitä runossaan Berberis. Vaara kuvaa happomarjapensaan kirkkaanpunaisia marjoja:

Kuin hapan viini hankeen pisaroivat
sun verikyyneleesi kirpeät.
Ma tiedän, mistä kertoa ne voivat
ja mitä mykkyyteensä kätkevät.

Sun tiedän kärsimyksen kalkin juoneen,
oi Berberis, sa pensas punainen!
Ma alttarille talven suruhuoneen
myös itken intohimot sydämen.
Runo ei täysin tee oikeutta happomarjapensaalle, joka punaisine marjoineen on itse asiassa melko näyttävä ilmestys syksyn harmauden vallatessa maisemaa. Kuitenkin se on osoitus siitä, että verikyyneleet vuotavat muuallakin kuin taistelutantereilla. Sydämen kärsimys värjää kyyneleet punaisiksi  ja koska runossa puhuja kokee sielunkumppanuutta happomarjapensaan kanssa, niiden kirpeys vielä korostuu.

* * *


Verikyynel liittyy myös erääseen Suomen historian tunnetuimmista puheista  siihen, joka sai Runebergin ja monet hänen kansallismieliset aikalaisensa varmasti kananlihalle, kun sitä siteerattiin. Ja on todennäköistä, että itsenäistymisen aikoihin ja jälkeen, siis Elina Vaaran nuoruudessa, puhe on ollut paljon tunnetumpi kuin nykyisin. Puheen loppu menee näin:

Finnar! Bröder! Kunna dessa ord beseglas med blodstårar från mina ögon, skulle de strömma – och hvarje droppe försäkra Er om min vördnad, min vänskap.
Ja käännös:
Suomalaiset! Veljet! Jos voisin sanojani verikyynelillä vahvistaa, virtaisivat ne nyt silmistäni ja jokainen pisara vakuuttaisi Teille minun kunnioitustani, minun ystävyyttäni.

Niin lausui von Döbeln sotajoukkojensa rippeille Uumajassa 8.10.1809, kun sota oli hävitty ja Suomi siirtynyt hallinnon Venäjän alaisuuteen. Komeaa puhetta  ja vaikka en ole mikään isänmaallisen paatoksen ystävä, mieluummin kuitenkin liitän verikyyneliin sen kuin populaarikulttuurin inflaatiosta kärsineen kuvaston.  Nykyisissä television vampyyrisarjoissa elävät kuolleet itkevät verta aivan kuin se olisi täysin arkipäiväistä.

* * *


Ehkä saan verikyynel-sanan jo seuraavalla kerralla. Ja ehkä pidänkin sen itselläni, jätän käyttämättä. Miksi laittaisin sen pöydälle: en kestä ajatusta, että joku muista pelaajista  omalla vuorollaan poistaisi sen! 

Kätkiessäni sanan muiden katseilta ajattelen von Döbelniä puhumassa joukoilleen suuria uhrauksia vaatineiden mutta hyödyttömäksi osoittautuneiden taisteluiden jälkeen. Ajattelen itsensä Kronoksen poikaa, kreikkalaisten pääjumalaa Zeusta, joka hänkin joutui nöyrtymään kohtalon edessä ja uhraamaan suosikkisoturinsa. Ja ajattelen happomarjapensasta syksyllä, sitä kuinka keltaiset lehdet varisevat maahan jättäen jäljelle pelkät punaiset marjat.

Ajattelen viimeisintä kertaa, kun olen itkenyt. Kun olen vuotanut verta. Ja yritän kuvitella, miten katkera tilanne minun pitäisi elämässäni kohdata, jotta vuodattaisin verikyyneleitä.

Todellakin: tämä runopeli on paljon enemmän kuin pelkkä peli.

Sunday, December 29, 2013

Yhdyssanoja Elina Vaaralta

Kun sanoja on lopullisessa runopelissä rajallinen määrä (maksimissaan noin parikymmentä neljällä pelaajalla), väkevät yhdyssanat tuntuvat luovan sisällöille majakoita ja ankkureita, joiden vivahteita ja merkityksiä pelaajat pyrkivät muokkaamaan mieleisiksiin yksittäisillä sanoilla ja päätteillä.

Yhdyssanoja voi luoda pelissä lisäämällä omalla vuorollaan sanan jo pöydällä olevan toisen sanan alku- tai loppuosaksi. Näin tarjoutuu mahdollisuus tehdä joko merkitykseltään jo vakiintuneita yhdyssanoja ( + messu, mies + polvi jne.) tai sitten runollisempia sanojen sulautumia, yhteentörmäyksiä (rippi + helvetti, sävel + lemu, mies + sulo jne.)

Suuri rooli on myös pelin sanastoon valituilla valmiilla yhdyssanoilla, sillä niiden avulla pystytään synnyttämään tyyliä ja sitomaan sanasto johonkin aikakauteen. Esimerkiksi 1920-luvun Tulenkantajien runoissa käytetään muuten paljon samaa perussanastoa kuin modernismissa tai nykyrunossakin, mutta yhdyssanoissa runoilijoiden valinnat kuvallisuuden suhteen heijastelevat enemmän persoonallista tyyliä ja ajan henkeä.

* * *

Olen poiminut näytteeksi yhdyssanoja kahdesta Elina Vaaran runokokoelmasta, ensimmäisestä ja kolmannesta. Runopelin sanastoon omasta mielestäni sopivat ehdokkaat olen lihavoinut ja merkinnyt tähdellä (*). Luonto, moralismi ja uskonnollisuus ovat vahvasti läsnä. Ja vaikka monet lihavoiduista sanoista sisältävät valtavasti kulttuurista painolastia, on ne kuitenkin liitettävissä monenlaisiin yhteyksiin.

Kokoelmasta Kallio ja meri (1924, WSOY - huikeaa: kirjastosta löytyi ensipainos!):
  • hopeakalvo
  • silkkipoimu
  • tähtilyhty
  • kiirastuli *
  • vihkivesi
  • kuorolaulu
  • hyökyaalto *
  • levämetsä
  • kauhunkuva
  • ruususeppel *
  • uhrijuhla
  • tuskanhiki
  • hautauspäivä
  • katumuskaapu
  • yökköparvi
  • salatieto
  • oksaholvi
  • sydänpäivä
  • jumalkirkkaus
  • lumipuhdas
  • sadelintu
  • ikuisuudenvirta
  • lumikapalo
  • hulluinhuone *
  • valohämy *
  • yötumma
  • sudenkorento *
  • tunnonsairas
  • katumusvaiva
  • armotaipale *
  • hopeaviulu *
  • sinisyvyys
  • naurunhelinä *
  • altartaulu
  • tanssinkohu
  • tulensyöjä
  • käärmeenkesyttäjä *
  • synnyinperintö
  • peilihuone
  • tietäjänainen
  • luomisaamu *
  • marmorikuu
  • unihorros

Kokoelmasta Hopeaviulu (1928, WSOY):
  • hautagraniitti
  • kirjoperho
  • nunnasaatto *
  • kuolinvirsi
  • kypärtöyhtö *
  • enkelsyli *
  • ruusupuu
  • liekkijuoma *
  • kukkaverho
  • kyynelusva
  • orjanruusu *
  • kaihomieli
  • verikyynel *
  • myrkkyhöyry *
  • sumuvaltameri
  • sinipunavihreä
  • kyynelusva
  • huomenkello
  • suohauta
  • pakkashuuru
  • sysikiemura
  • sydänveri
  • ukkospilvi
  • hiilenkarvainen
  • kuumehehku
  • metallihelke
  • norsunluu
  • kiviraunio
  • piiskanisku *
  • tulivuori *

Testipelit ovat osoittaneet, että tällainen voimakas yhdyssana saattaa tarjota pelastusrenkaan silloin, kun oma tavoitekortti tuntuu lähes mahdottomalta: oikeaan kohtaan sijoitettuna piiskanisku, myrkkyhöyry tai verikyynel muuttaa paljonkin pöydällä kehittyvän tekstin luonnetta.  

Eikä mikään estä jatkamasta yhdyssanoja, päinvastoin: variaatioiden mahdollisuus ruokkii mielikuvitusta. Miltäpä kuulostaa esimerkiksi luomisaamu + helvetti, armotaipale + lemu tai enkelsyli + sulo?